tiistai 25. syyskuuta 2012

Ajatuksia kotimaan kamaralta


Oletko koskaan joutunut tilanteeseen, jossa pankkitilisi on nollilla -- eikä jääkaapissa ole ruokaa?

Opiskeluaikana minulle kävi näin aina silloin tällöin. Onneksi yleensä opintotuki ilmaantui pankkitililleni muutaman päivän kuluessa.

Jos näin ei olisi tapahtunut, olisin joutunut nöyrtymään ja pyytämään rahaa vanhemmiltani.

Sitä en missään nimessä halunnut tehdä.

Toisinaan jouduinkin tilanteeseen, jossa minun oli kertakaikkisen pakko hankkia rahaa saadakseni jääkaapin täytettyä -- edes opiskelijalounaaseen ei riittänyt rahaa.

Silloin pikavippejä ei ollut olemassa. Ainoa vaihtoehto oli pyytää lainaa kavereilta tai ylioppilaskunnan vippikassasta.

Vippikassan laina oli tietysti edullista, eivätkä kaveritkaan pyytäneet korkoa lainalle.

Nykyään käyttäisin varmasti pikavippejä. Niiden korko on tietysti melkoisen kauhea: satoja, jopa tuhansia tai kymmeniätuhansia prosentteja vuodessa.

Toisinaan hätä on kuitenkin niin paha, että ilman lainaa ei oikein selviä. Sossustakaan ei tavallinen opiskelija oikein saa rahaa. Lisäksi sossun palveluiden ruinaaminen olisi vielä pikavipin ottamista nöyryyttävämpää.

Onneksi tätä nykyä verkossa on joukko erilaisia pikavippivertailuja. Niiden, esimerkiksi http://pikavipit.in/ avulla on helppoa löytää edullisin, tai ainakin vähiten kallis pikaluotto.

En oikein osaa pitää pahana sitä, että ihminen tietoisesti ottaa kovakorkoisen pikavipin. Tietysti olisi parempi, että köyhän ei tarvitsisi vippiä ottaa.

Kuitenkin elämme yhteiskunnassa, jossa ihmiset joutuvat pitkälti huolehtimaan rahojensa riittävyydestä ja kulutuksen jakamisesta eri ajanjaksoihin. Kun yhteiskunnan tukiverkkoja koko ajan kevennetään, ei rahapulaan joutuneella ole välttämättä muuta mahdollisuutta kuin nostaa tuo kovakorkoinen ja parjattu pikavippi.

Mitä itse tekisit rahojen loputtua? Vippaisitko kavereilta vai yrittäisitkö saada rahaa fattasta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti