sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Alkulauseen sijaan

Minulle on ehtinyt kertyä ikää jo nelisenkymmentä vuotta. Kuitenkin asun edellen vuokra-asunnossa -- Helsingissä kun minun palkoillani ei ole ollut varaa sen paremmin omakotitaloon kuin omistusasuntoonkaan.

Nyt tilanne on kuitenkin vähitellen muuttunut parempaan suuntaan. Hankin itselleni lisäkoulutusta ja uutta osaamista. Lopulta myös työnantajat havahtuivat siihen, että ehkä minusta saisi kelvon tuottavan työntekijän. Niinpä sain muutaman vuoden suunnitelmallisella toiminnalla kuukausituloni tuplaantumaan.

Sen ansiosta voin jo tällä hetkellä katsella aivan uusin silmin asuntomarkkinoita. Nyt oman asunnon ostaminen täältä pääkaupunkiseudulta on minulle jo aivan realistinen mahdollisuus. En kuitenkaan aio tehdä mitään hätijöityjä päätöksiä: asunnon hankkiminen on pitkäaikainen ratkaisu, jonka vaikutukset näkyvät pankkitililläni vuosikymmenien ajan. Siksi asunnon hankintaan liittyviä päätöksiä kannattaa harkita tarkoin.

Haluan kuitenkin asua Helsingissä. Helngissä pysyminen on varmasti tärkein yksittäinen reunaehto omalle asumiselleni. Lähes kaikki alani työpaikat ovat täällä pääkaupunkiseudulla, minkä vuoksi pienemmät ja halvemmat kaupungit ovat käytännössä poissuljettu mahdollisuus. Halusinpa tai en, minun on oikeastaan pysyttävä täällä.

Julkiset liikenneyhteydet ovat niinikään keskeinen valintakriteeri omalle asunnolleni. Lukioikäisenä ajattelin, että en tarvitse ajokorttia -- enkä ole tässä suhteessa muuttanut ajatteluani. Sen seurauksena olen riippuvainen toimivasta julkisesta liikenteestä: asuntoni täytyy olla helposti junalla, bussilla tai metrolla tavoitettavissa.

Nämä rajoittavat tietysti asuntosuunnitelmiani jo aika lailla. Onneksi pääkaupunkiseudulla on aika paljon mahdollisuuksia löytää myös minun rahatilanteeseeni sopivia asuntoja. Ja pankistahan saa aina lisää rahaa -- kun perusasiat ovat kunnossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti